Itsenäistymisen vastustajat voittivat Skotlannissa

Kauan odotettu Skotlannin kansanäänestys itsenäistymisestä 18. syyskuuta 2014 päättyi itsenäistymisen vastustajien voittoon noin 55–45 %. Millainen kansanäänestyksen tulos tarkemmin katsottuna oli? Minkä takia voitto Ei-kampanjalle oli ehkä jonkun verran selkeämpi kuin viimeisten kahden viikon mielipidetiedustelut antoivat odottaa? Mitä tästä kaikesta seuraa niin Skotlannille kuin koko Yhdistyneelle kuningaskunnalle?

Äänestysaktiivisuus oli ennätyksellisen korkea 84,6 %. Muutamilla äänestysalueilla ylitettiin jopa 90 % raja. Osa asiantuntijoista oli ennustanut korkean äänestysaktiivisuuden auttavan itsenäistymisen kannattajia. Miksi näin ei käynyt? Voi olla että oletus oli alun perin väärä. Ne kellä on kohtalaisen selkeä mielipide itsenäistymisen puolesta tai ovat odottaneet sitä jo pitkään, käyvät aivan varmasti äänestämässä kun taas asiaan vähemmän kiinnostusta laittavan, ehkä itsenäistymistä vastustavan, äänestäjän aktiivisesta osallistumisesta ei ole takeita.

Sen lisäksi että viimeisen viikon kampanjointi (mm. Ison-Britannian konservatiivien, työväenpuolueen ja liberaalidemokraattien johtajien sekä entisen Ison-Britannian pääministerin Gordon Brownin työ, joka voitiin kylläkin tulkita pelästyneeksi reaktioksi itsenäistymisen mahdollisuuden kasvettua) ilmeisesti onnistui kääntämään epävarmoja äänestäjiä Ei-kampanjan taakse. Lisäksi ehkä muutama itsenäistymisen kannattajien voittoa enteilevä mielipidetiedustelu sai sellaiset äänestäjät, jotka eivät ehkä olisi edes antaneet ääntään, käymään äänestämässä. Ja tietenkin myös epävarmassa tilanteessa äänestäjä turvautuu mieluummin turvalliseen vaihtoehtoon kuin ottaa riskiä, jona itsenäistymistä voidaan tässä tilanteessa pitää.

Yhteenvetona jonkun verran itsenäistymisen kannattajia kääntyi vastustajiksi viimeisinä päivinä, iso määrä äänestäjiä kävi äänestämässä ”Ei” sen sijaan että olisivat jääneet kotiin ja ehkä ennalta itsenäistymisen kannattajien vahvoilla alueilla heidän potentiaalisia äänestäjiä jäi kotiin. Tästä kertoo mm. Dundeen ja Glasgow’n alhaiset äänestysprosentit. Nämä kaksi aluetta olivat osa niitä vain neljää aluetta missä itsenäistymisen kannattajat voittivat ja samalla kaksi alhaisinta äänestysprosentin suhteen.

Dundeen ja Glasgow’n lisäksi itsenäistymisen vastustajat voittivat Pohjois-Lanarkshiren ja Länsi-Dunbartonshiren alueet. Glasgow’ssa, joka on Skotlannin suurin kaupunki, lukemat olivat 54–46 %, kuitenkin vain reilun 25 000 äänen erolla, itsenäistymisen puolesta. Näistä voitoista mikään ei varsinaisesti ollut yllätys, paitsi siltä osin että Glasgow’ssa Kyllä-kampanja olisi tarvinnut (ja sille ennustettiin sellaista) selkeämmän voiton, jotta se korvaisi Edinburghin, jossa itsenäistymisen vastustus on vahvaa, selkeän häviön. Itsenäistymisen vastustajat voittivat Edinburghin peräti 61–39 % eli yli 70 000 äänen marginaalilla.

Yllätys oli että itsenäistymisen kannattajat tekivät huonon tuloksen muilla perinteisillä Skotlannin kansallispuolueen vahvoilla alueilla esim. Aberdeenshiressa, Clackmannanshiressa, Perth ja Kinrossissa, Ylämaalla sekä Stirlingissä. Näistä ensimmäisten joukossa julkaistun pienen Clackmannanshiren sekä esim. Ulko-Hebridien, joiden piti olla varmoja Kyllä-kampanjan voittoja, kääntyminen itsenäistymisen vastustajien puolelle kuvasti tulostenjulkaisun trendiä yöllä. Tulosten tullessa itsenäistymisen kannattajien varmat alueet olivat, joko vastustajien voittoja tai niukkoja Kyllä-voittoja, järjestäen kaikki tasaiseksi veikatut esim. Falkirk kääntyivät selviksi vastustajien voitoksi ja Ei-kampanjan vahvat alueet esim. Scottish Borders, Dumfires, Galloway, Itä-Renfrewshire sekä Itä–Lothian osoittautuivat vastustajien erittäin selkeiksi voitoiksi.

Vaikka tulos oli aavistettavissa jo suurin piirtein kymmenen yksittäisen alueen tuloksen jälkeen, vahvistus tälle saatiin klo 6 jälkeen Suomen aikaa aamulla kun suurin osa tuloksista julkistettiin. Itsenäistymisen vastustajille julistettiin järjestäen alueiden voittoja. Siinä oli vaikea pysyä perässä. Lopullinen niitti oli Glasgow’n vain niukka voitto Kyllä-kampanjalle, ja matemaattinen varmistus saatiin Fifen tuloksen jälkeen.

Lopullinen tulos oli seuraava:
EI = 2 001 925 ääntä eli 55,3 %
KYLLÄ = 1 617 989 ääntä eli 44,7 %
Äänestysprosentti 84,59 %
Hylättyjä ääniä 3 429

Reilut 1,6 miljoonaa skottia ja enemmistö sen suurimman kaupungin Glasgow’n asukkaista äänesti silti itsenäistymisen puolesta. 400 000 äänen ero ja 55–45 % voitto on kiistaton mutta Skotlanti on ollut hyvin jakautunut kansakunta tämän kysymyksen suhteen viime vuosina. Itsenäistymistä kannattanut puoli tunnusti tappionsa ja nyt mietitäänkin mikä on Ei-kampanjan voiton vaikutus Skotlannin itsehallintoon. Ei-ääni ei ollut ääni nykyiselle tilanteelle, muuta kuin teoreettisessa mielessä Yhdistyneen kuningaskunnan osana pysymisessä.

Varsinkin kansanäänestyskampanjan viimeisinä viikkoina poliitikot lupasivat Skotlannille lisää itsehallinto-oikeuksia sekä taloudellista itsenäisyyttä jos skotit äänestävät ei. Tämän keskiössä oli David Cameronin, Ed Milibandin sekä Nick Cleggin lupaus luovuttaa Skotlannin alueparlamentille lisää valta mm. verotusasioissa sekä sovittaa uudelleen Skotlannille annettavien tulonsiirtojen (Barnett kaava) määrä vielä ennen ensi toukokuun 2015 Ison-Britannian parlamenttivaaleja. Katsotaan onnistutaanko siinä. Osa konservatiivien kansanedustajista ei ole lämmennyt ajatukselle ja oppositiossa olevan työväenpuolueen sekä konservatiivien yhteistyö asian parissa ei ole aivan varmaa. Tänään työväenpuolueen johtaja Ed Miliband on suhtautunut kriittisesti suunnitelman nopeaan aikatauluun.

Skotlantia saattaa siis odottaa pettymys, eikä merkittäviä uusia valtaoikeuksia saadakaan ennen ensi vuoden vaaleja. Joka tapauksessa pääasiassa juuri Skotlannin kansanäänestyksen myötä Britanniassa on noussut esiin ajatus federalismista. Liberaalidemokraattien pitkään esittämä idea liittovaltiomalliin perustuvasta Yhdistyneestä kuningaskunnasta, jossa niin Skotlannilla, Walesilla, Pohjois-Irlannilla kuin Englannilla olisi vahva oma valtiollinen hallinto ja parlamentti. Tämä ajatus Britannian muuttamisesta liittovaltioksi on ollut esillä vaihtoehtona vastatessa kysymykseen: mitä tehdään jos Skotlannille luvataan lisää valtaoikeuksia ja Wales sekä Pohjois-Irlanti vaativat niitä myös. Lisäksi varsinkin englantilaisten konservatiivien vaatimukset omasta Englannin parlamentista (joko kokonaan uusi hallinnon taso tai Westminsteriin Ison-Britannian parlamenttiin valitut englantilaiset kansanedustajat kokoontuisivat päättämään erikseen vain Englantia koskevista asioista) ovat nousseet viime päivinä esille. Tähän mennessä monista Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin asioista on päätetty heidän omissa parlamenteissaan eikä koko Ison-Britannian parlamentissa kun taas pelkästään Englantia koskevia asioita (isommat asiat kuin mitä voi käsitellä aluehallinnoissa (kunnat- ja maakunnat) tai Lontoon metropolihallinnossa) on käsitelty Ison-Britannian parlamentissa, jossa päättämässä ovat myös muut kuin englantilaiset kansanedustajat. Skotlantilaisilta kansanedustajilta Lontoossa haluttaisiin siis valta pois sellaisissa asioissa, jotka eivät koske Skotlantia.

Skotlannin itsehallintopyrkimykset ovat siis tavallaan heijastuneet myös Englannin itsehallintopyrkimyksiin, jotka ovat kuitenkin aivan erilaisia ja eri lähtökohdista esillä. Muistetaan myös että Englannin sisällä oleva Cornwallin kreivikunta on vaatinut itsehallintoa osana tätä yleiseurooppalaista ilmiötä separatismin ja itsenäistymispyrkimysten lisääntyessä.

Kiitos Skotlannin kansanäänestyksen Ison-Britannian parlamenttivaalien 2015 iso teema ei olekaan vain Britannian asema Euroopan unionissa vaan myös perustuslaillinen debatti siitä tulisiko vielä johonkin aluevaltion ja liittovaltion väliin määritellystä Yhdistyneestä kuningaskunnasta tehdä liittovaltio. Isoja kysymyksiä ja nämä, tämän EU-asian, ohella määräävät Britannian poliittisen keskustelun, ei vain tulevien viikkojen ja kuukausien vaan, vuosien ajaksi.

Palataanpa vielä lopuksi Skotlantiin. Skotit toivovat saavansa lisää valtaa parlamentilleen ja näin varmaan jossain määrin käykin. Kuitenkin jos tässä tulee mutkia matkaan tai Yhdistynyt kuningaskunta kokonaisuutena uhkaa jopa erota EU:sta (pitää muistaa että skotit ovat huomattavasti vähemmän EU-vastaisia kuin muut britit; näkyy osittain konservatiivien ja erityisesti UKIP:n heikossa menestyksessä siellä), en pidä uuden kansanäänestyksen järjestämistä seuraavan 10 vuoden aikana aivan mahdottomana. Kuitenkin todennäköisesti niin lyhyellä aikavälillä se ei ole mahdollista.

Skotlannin pääministeri ja kansallispuolueen johtaja Alex Salmond, joka ilmoitti tänään perjantaina jättävänsä puolueen johtamisen ja pääministerin tehtävät marraskuun SNP:n puoluekokouksen jälkeen, on sanonut kansanäänestyksen olevan vähintään ”yhden sukupolven” eli noin 20 vuoden ainutlaatuinen tapahtuma. Salmond, Skotlannin pitkäaikaisin pääministeri ja 20-vuoden SNP-johtaja, jää historiankirjoihin miehenä, joka järjesti skoteille mahdollisuuden äänestää itsenäistymisestään. Hänen poliittinen uransa huipentui eiliseen kansanäänestykseen. Eroilmoitus oli jokseenkin odotettu karvaan tappion jälkeen. Toivoisin hänen nykyisen ”oikean kätensä”, varapääministeri Nicola Sturgeonin nousevan SNP:n johtoon ja sitä kautta Skotlannin ensimmäiseksi naispääministeriksi.

Seuraavat Skotlannin alueparlamentin vaalit ovat vuonna 2016 ja ainakin siihen saakka kansallispuolue SNP on vallassa. Nuorekkaan Sturgeonin johdolla he saattavat voittaa nekin vaalit ja ken tietää, jos Lontoo epäonnistuu uusien valtaoikeuksien luovuttamisessa Skotlantiin, ja ties minkä takia skottien luottamus muuhun Britanniaan laskee, Sturgeon tai joku muu voi johdattaa Skotlannin Quebecin tapaan uuteen kansanäänestykseen itsenäistymisestä ensi vuosikymmenellä. Silloin tulos voi olla toinen.

Kuitenkin nyt tärkeintä on Skotlannin vastakkainasettelun ja sisäisen jakautumisen vähentyminen; yhteinen työ laajemman itsehallinnon puolesta ja Ison-Britannian puolueiden rehellisyys lupaustensa pitämisessä ja Skotlannin itsehallinnon lisäämisessä. Sen kautta päästään koko Yhdistyneen kansakunnan muuttamiseen liittovaltioksi, johon kansalaisten keskuudessa kannatusta löytyy. Tästäkin britit varmaan pääsevät vielä äänestämään kansanäänestyksessä, joten parlamentarismin mallimaa näyttää nyt oikein kunnolla esimerkkiä suorasta demokratiasta. Sitten on tietenkin vielä tämä mahdollinen kansanäänestys Ison-Britannian jäsenyydestä Euroopan unionissa. Ei voi väittää että Ison-Britannian politiikka olisi nykypäivänä tylsää.

Kansanäänestyksistä puheenollen: Skotlannin jälkipölyn laskeuduttua katseet onkin syytä suunnata Espanjan koilliskulmaan ja Kataloniaan. Katalonian alueparlamentti on tänään perjantaina 19.9. hyväksynyt erityisen lain, jonka pohjalta aluehallitus järjestää äänestyksen alueen itsenäistymisestä 9. marraskuuta 2014. Siitä myöhemmin lisää.