Seuraa Katalonian tapahtumia - linkkejä
Espanjan perustuslakituomioistuin on parasta aikaa koolla ylimääräisessä istunnossa päättämässä ottaako se käsittelyyn Espanjan hallituksen tekemän valituksen
Katalonian suunnitellusta kansanäänestyksestä itsenäistymisestä.
Tarkemmin sanottuna Espanja haluaa että perustuslakituomioistuin
tuomitsisi 19.9. Katalonian alueparlamentin äänin 106-28 hyväksymän
lain Katalonian kansalaiskyselyistä ja viime lauantaina 27.9. tämän
lain pohjalta Katalonian aluehallituksen presidentin Artur Masin antaman
asetuksen kansanääänestyksen järjestämisestä sunnuntaina 9. marraskuuta 2014 Espanjan perustuslain vastaisiksi.
Taustoja Katalonian itsenäistymishalulle voit lukea vaikka täältä ja spekulaatioita siitä mitä seuraavaksi tapahtuu täältä.
Suomalaisessa mediassa Katalonian itsenäistymishanketta on raportoitu varsin suppeasti, joskin viime viikkoina hiukan paremmin. Tässä muutamia linkkejä viimeisimpiin suomenkielisiin uutisiin aiheesta: YLE, HS ja Taloussanomat.
Kansainvälisessä lehdistössä tapahtumia on seurattu ja raportoitu kohtalaisesti, tässä jotain linkkejä: BBC, Guardian, CNN , Telegraph ja France24.
Parhaiten tapahtumista pysyy selvillä tietenkin paikallisen (Espanjan ja Katalonian) uutistoimistojen ja sanomalehtien nettisivujen avulla. Olen listannut niitä tähän alle:
Englanninkielisiä:
The Local
El Pais in English
VilaWeb Catalonia
Catalan News Agency
Catalan News Monitor
Expatica Spain news
The Spain Report
Espanjankielisiä:
ABC
La Vanguardia
Libertad Digital
VilaWeb
El Confidencial
El Mundo
Publico
RTVE
El Pais
Lisäksi seuraa Twitterissä:
@catalangov
@IndySants
@VilaWeb_EN
@lizcastro
@assemblea_int
@catalanassembly
@catalannews
@marianorajoy
@el_pais
@ThisCatalonia
@cataloniatoday
@thespainreport
@catalanmonitor
@JanneRiitakorpi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti